Gurilaiset

Gurin ihmiset ovat mustaihoisia ja kookkaita. Gurin valtakunta, joka sijaitsee Amarnasta etelään, on laaja ja hyvin järjestetty. Gurin imperiumiin kuuluu monia kansoja ja heimoja Gurin ruohotasangolla sekä sen eteläpuolisissa viidakoissa. Elantonsa gurilaiset ansaitsevat paikallisiin oloihin sopivilla tavoilla: paimentolaisina, maanviljelyksellä ja metsästämällä. Gurin ihmiset palvovat maan jumalia ja harjoittavat samanismia. Uskonnon erikoisuus on se, että he eivät usko Eralan pojan Eramin kuolleen muinaisajalla vaan väittävät, että hän muutti Gurinn ja pani alulle Gurin ensimmäisen dynastian. Gurin ihmisillä on vähintään yhtä sivistynyt yhteiskunta kuin amarnalaisilla ja eräs heidän kulttinsa tuntee raudan salaisuuden. Pronssia heillä taas on vähemmän kuin pohjoisessa, joten monet tarvekalut tehdään kivestä ja luusta. Gurilaiset soturit aseistavat itsensa keihäin ja kilvin sekä erikoisin heittoterin. Ylimykset saattavat käyttää pitkävartista keihästä, jossa on miekkamainen terä. Myös puhallusputki on yllättävän yleinen ase.

Marait

 Marait muistuttavat ulkoisilta piirteiltään khamiitteja. He kuitenkin antavat hiustensa kasvaa epäsiisteiksi ja tatuoivat ihonsa, myös kasvonsa. Sekä miehet että naiset pukeutuvat eläinten nahkoihin ja pitävät myös alastomuutta luonnollisena. Heidän kotiseutujaan ovat Amarnan ja Khamin vuoristot ja syrjäiset erämaat. Marait ovat kivikautta eläviä animisteja, joiden elämänmuoto perustuu metsästykseen ja keräilyyn sekä kalastukseen, jos klaani elää vesistön äärellä. Marai-klaanit ovat pienikokoisia ja ainaisessa liikkeessä, ja heidät tunnetaan erinomaisina eränkävijöinä. He kaihtavat muita kansoja ja pyrkivät pysyttelemään omissa oloissaan. Marait uskovat suureen henkeen, joka käsittää kaiken olevaisen. Itsensä he näkevät vain osana suurta kokonaisuutta, jonka elollinen ja eloton luonto muodostavat. Ihanteena on elää harmoniassa ympäristön kanssa ja ottaa vain se, mikä on välttämätöntä. Maraiden hengellisistä tarpeista vastaavat samaanit, jotka kykenevät matkustamaan henkien maailmaan. He ovat mestariparantajia ja opettavat henkien taikuutta klaaninsa jäsenille. Samaanit viettävät usein pitkiäksi aikoja erämaissa erakkoina.

Ar-Kain perilliset

Jumalajalla yksi ihmiskansa kääntyi jumalaansa vastaan ja surmasi tämän ottaakseen kohtalonsa omiin käsiinsä. He tekivät liiton Unohduksen meren lohikäärmeiden kanssa ja perustivat mahtavan Ar-Kain valtakunnan. Ar-Kain miehet alistivat muut kuolevaiset kansat valtansa alle ja hallitsivat mahtavaa valtakuntaa, joka ulottui Unohduksen meren kaikille rannoille. Heidän aikansa kuitenkin loppui jumalajan lopulla, kun maan jumala Eram johti ihanan sotajoukkonsa heitä vastaan ja Ar-Kai tuhoutui. Kaikki Ar-Kain ihmiset eivät kuitenkaan kuolleet, vaan heitä elää yhä eristäytyneissä yhteisöissä ja salaa jopa aivan tavallisten ihmisten keskuudessa. Muut kuolevaiset vihaavat ja pelkäävät Ar-Kain perillisiä.