Sankarimme jatkoivat seikkailujaan. Pertsi toimi pelinjohtajana ja Dilbert liittyi pelaajien riveihin tekemällä itselleen riuskan haltijattaren. Leppäkosken mies oli joukosta pois.

Seikkailu lähti liikkeelle, kun toveruksemme saivat huomata, että heidän ystävänsä Lothor oli hävyksissä ja hänen mukanaan myös edellisessä seikkailussa verellä lunastettu lohikäärmejalokivi. Bertrand Näkijän kristallipallo antoi onnensotureillemme vihjeen siitä, että Lothor oli palannut peikkolinnakkeelle ja joutunut vaikeuksiin. Sinne siis.

Peikkolinnakkeen kellareissa seikkailijamme ryhtyivät kanootilla tutkimaan sieniluolan maanalaista jokea, joka johti heidät uuden luolaston porteille. Heidän selvittyään rääkysienistä, jättiläislepakoista ja animoiduista kivipatsaista, oli aika astua varsinaiseen luolastoon.

Seikkailun aikana selvisi, että luolat oli  aikoinaan rakentanut Krynninä tunnettu noitaprinssi. Ilmeisesti luolastoja oli käytetty hirviöiden kasvattamiseen ja jalostamiseen. Seikkailun kohokohtia olivat taikaesineillä täytetyn pohjattoman säkin löytäminen ja labyrintissä käyty taistelu sarvekasta kameleonttia vastaan.

Labyrintin takana oli vankiselli, josta sankarimme tapasivat kaksi yhäti elossa olevaa vankia, jotka Krynn sinne oli aikoinaan teljennyt. Toinen vangeista oli järkensä menettänyt ihmismies, joka kuoli vanhuuteensa, kun hänet johdatettiin ulos sellistä. Toinen puolestan oli vielä sangen terävämielinen kääpiö. Kääpiöltä toveruksemme saivat kuulla, että lohikäärmejalokiviä käytettiin lohikäärmeiden hallitsemiseen ja että Krynn oli vanginnut kääpiön saadakseen niistä tarkempia tietoja. Hahmoille selvisi myös, että jalokiviä oli yhteensä ainakin kuusi. Paljastui myös, että Krynn hallitsi punasta lohikäärmettä, joka majaili kauempana maanalaisen virran luona. Pelaajat saivat myös haltuunsa kirjan, johon Krynn oli aikoinaan koonnut tietonsa asiasta.

Kääpiön kohtaamisen jälkeen seikkailijamme onnistuivt vielä löytämään Lothorin, joka oli koirankuonolaisten vankina luolaston syrjäisessä osassa. Hahmojen kesken käytiin moraalinen vääntö siitä, saisiko nukkuvat koirankuonolaiset surmata. Yrvingen lainkuuliainen linja vei tällä kertaa voiton. Kotimatkalla Lothor kertoi, että koirankuonolaisten johtaja Vlad oli kuulustellut häntä lohikäärmejalokivistä. Kaikeksi onneksi toverusten löytämä jalokivi oli hyvässä tallessa Lothorin vanhemmilla.

Jälleen pelaaminen oli sangen hulvatonta. Mielestäni pertsi suoriutui oivallisesti ensimmäisestä pelinjohtajan pestistään. Osumapisteiden menetyksen perusteella seikkailu ei ollut aivan yhtä haastava kuin ensimmäinen: kukaan ei käynyt edes lähellä kuolemaa. Tässä seikkailussa syvennettiin lohikäärmejalokivijuonta ja hyödynnettiin maanalainen virta. Uusia suuntia, joihin peliä voi viedä olivat ainakin lohikäärmejalokiviä käsittelevä kirja ja Vladin koirankuonolaiset.