Kampanja käynnistyi eilen paikalla oli kolme pelaajaa. Jäätelön ahmimisen jälkeen aloitettiin hahmonluonti. Tohtori teki itselleen padilaisen katupojan, joka on pahasti velkaa Sokkelon alamaailmaa johtavalle enolleen Kalju Hamunille. Elantonsa tämä delonisoturin ja amarnalaisen katuporton äpäräpoika on ansainnut pikkurikoksilla ja tarjoamalla seuraansa varakkaille miehille. Hahmon nimi on Kemar.

Isukki puolestaan loi itselleenAbenhorin nimeä kantavan nuoren mutta lahjakkaan kirjuriopiskelijan. Köyhistä oloista kotoisin oleva Abenhor on saanut mahdollisuuden opintoihin kotikylänsä asukkaiden yhteisten ponnistelujen ansiosta. Abenhor on hyvin lahjakas magiassa ja taitaa vanhan kielen salat. Elantonsa Abenhor on viimeaikoina ansainnut Sokkelon hammaslääkärinä.

Partamies teki itselleen khamilaisen dervissin nimeltä Jalalmukhba. Tämä Jumalan hullu on saanut koulutuksensa pyhällä Maran-vuorella ja tuntee aseettoman taistelun ja qu-tekniikoiden salat. Jalalin gurun kuoltua ja dervissilahkon jäsenten lähdettyä omille teilleen Jalal on ajautunut Amarnaan. Padissa hän on elättänyt itseään sekalaisilla töillä, mm. tanssijana ja henkivartijana.

Hahmot jakavat keskenään vuokrahuoneen Sokkelossa. Heidän kanssaan asuu myös Sherelin nimeä kantava tanssijatar. Varsinainen pelaaminen alkoi tilanteesta, jossa hahmot huomasivat, että murtovarkaat olivat varastaneet 60 lanttia, joita he yhdessä olivat säästäneet vuokranmaksua varten. Huone on vuokrattu Kalju Hamunilta, joten jotenkin rahat olisi saatava kasaan.

Alkupaniikin ja kinastelun jälkeen monenlaisia ansaintamahdollisuuksia nousi esiin. Esiteltyään torilla maagisia kykyjään Abenhor onnistui saamaan eräältä savenvalapariskunnalta toimeksiannon aaveiden ja pahojen henkien karkottamiseksi talosta, jonka he olivat vastikään ostaneet. Samaa taloa oli tavoitellut myös Kalju Hamun. Palkkaa savenavalajan vaimo tarjosi 30 lanttia. Abenhor ei kuitenkaan osannut sopivia loitsuja, joten hän ei heti voinut suorittaa tehtävää. Sopivat loitsut tosin saattaisi löytää vaikkapa kirjurikoulun kirjastosta tai jostakin haudasta...

Kemar puolestaan näki parhaaksi mahdollisuudeksi jonkun rikkaan irstailijan ryöstämisen. Jonkinlainen mahdollisuus näytti avautuvan, kun hän sai syrjäkorvalla kuulla Taman Käsipuoli -nimisen Epyr-kauppiaan (ja vanhan asiakkaan) saapuneen  itämailta valtava helmi mukanaan. Tamanin tyli ovenvartija ei kuitenkaan päästänyt Kemaria Tamanin puheille eikä suostunut välittämään viestiä.

Kolmas tapa päästä vuokravelasta avautui, kun Esis-niminen nuori Eralan papitar tarjosi hahmoille 60 lantin lainaa edullisella korolla. Lainan ehtona oli se, että hahmot lähtisivät saattamaan Esistä läpi autiomaan Senamatin keitaalle ja takaisin. Matkaa kertyisi viisi päivää suuntaansa.

Sankarimme jäivät punitsemaan eri vaihtoehtoja, kun totesimme, että alkoi olla jo sangem myösä ja lopetimme pelaamisen. Aurinko on juuri laskemassa Padin ylle ja vuokranmaksupäivän aamu lähestyy...