Kratos on ristiriitainen jumalhahmo, johon ei voi olla törmäämättä Amarnassa ja sen lähialueilla. Ennen hajaannusta Amarnan keisarikunnan valtaistuin oli vihamieliset paimentolaisvalloittajat kukistaneen yön dynastian hallussa. Pimeyden palvonta kukoisti ja hallitsijat olivat liitossa ghoulien kanssa. Yön dynastian valta oli vankka, koska kukaan ei rohjennut nousta vastustamaan epäkuolleiden armeijaa, joka palveli jumalkuninkaita.

Tämä kuitenkin muuttui, kun Kratos ilmaantui. Jotkut väittävät, että hän putosi taivaista, toiset sanovat, että hän oli lihaksi syntynyt Totinen Jumala, kolmannet uskovat Eramin palanneen - ja vähintään yhtä monet uskovat, että Kratos oli peräisin tyhjyydestä maailman rajojen ulkopuolelta. Eläessään Kratos teki monia ihmetekoja, joiden johdosta hän sai kykloopit puolelleen. Kykloopit väittävät, että Kratos antoi heille heidän silmänsä takaisin. Kyklooppien kanssa Kratos aloitti sodan yön dynastiaa vastaan ja sai monet ihmiset ottamaan silmän merkin ja liitymään kapinallisiin. Lopulta jumalkuninkaan ei auttanut muu kuin lähettää epäkuolleensa Kratoksen kimppuun. Kronikat sanovat, että Kratos tuhosi epäkuolleet katseensa voimalla.

Voittoisana Kratos marssi pääkaupunkiin Ammaniin ja surmasi jumalkuninkaan ja murskasi tämän ghouliliittolaiset. Heti hän määräsi rakenettavaksi uuden temppeli, joka tunnetaan vain silmän temppelinä. Temppeli nousi viidessä päivässä ja viidessä yössä, ja kun se oli valmis, Kratos vetäytyi sen sisään. Kratos viipyi mutta vähitellen Ammanin asukkaat ja heidän eläimensä alkoivat sairastaa ja joki muuttui punaiseksi ja muutti sitten suuntaansa niin, että kaupunki kävi mahdottomaksi asua. Kratosia seuranneet ihmiset pakenivat ja alkoivat riidellä keskenään. Muutamat uskolliset ja muutamat muut vihaiset mursivat Silmän temppelin portin mutta sisältä he eivät löytäneet ketään. Kratos oli kadonnut. Temppelin alttarilta löytyi kuitenkin seitsemän valtavaa opaalia.

Nyttemmin käsitys siitä, kuka tai mikä Kratos oli tai on, on hämärtynyt. Ammanin kaupunki on aavekaupunki kuivuneen joenuoman varrella ja Kratosin opaalit ovat hajaantuneet eri kaupunkeihin. Keisarikunta ei ole saanut uutta jumalkuningasta ja hajaannus vallitsee. Monien mielestä se on Kratosin syy. He kutsuvat häntä Mahuriksi, pettäjäksi.