Kahden auringon maa on pronssikautinen fantasiamaailma, joka perustuu löyhästi Lähi-idän ja Välimeren alueen muinaisiin kultuureihin. Peli tapahtuu pääasiassa Amarnan ikivanhan mutta hajaannustilaan joutuneen keisarikunnan alueella. Amarna, auringon jumalan valtakunta, on eksoottisten kaupunkien ja muinaisten raunioiden maa, jonka asutus on keskittynyt kahden suuren joen tuntumaan sekä muutamille keitaille.

Vilkkaiden kauppareittien varrelle kohonneiden kaupunkien basaareissa käydään kauppaa aamusta iltaan kaikella, mitä kuvitella saattaa, ja ikivanhojen temppelien kupolien alla voidellut papit suorittavat riittejä jumalille, joista osa on hyväntahtoisia, osa synkempiä, osa molempia. Kaupunkien ruhtinaiden valtaa osoittavat palatsit mutta heidän mahtinsa on useasti riippuvainen papiston tai meren takaa saapuneiden palkkasoturien hyvästä tahdosta. Kaupunkien ruhtinaat käyvät alituista valtataistelua keskenään ja heidän neuvonantajansa juonittelevat toisiaan vastaan kohotakseen virkahierarkiassa.

Amarna on ihmisten valtakunta, mutta sen ympäristössä ja alueella tavataan myös muita älykkäitä lajeja. Muinaisen kirouksen uhreiksi joutuneet kykloopit, siivekkäät aviarit, pelottavat ghoulit, jokirämeiden liskomiehet sekä eläimelliset unohtaneet ovat kaikki osa Amarnan maisemia. Erämaissa, vuorilla ja muinaisissa raunioissa asuu outoja hirviöitä ja kirouksin suojatuissa hautakammioissa ja katakombeissa hullunrohkea kulkija kohtaa epäkuoleman kammottavat voimat.

Kahden auringon maa on myös magian valtakunta. Vanhaa kieltä taitavat maagit loitsivat ja langettavat voimakkaita lumouksia unohdettujen sanojen ja hieroglyfien voimalla, ja papisto saa vihkimyksissä pelottavia taikavoimia jumaliltaan. Autiomaan paimentolaiset kääntyvät samaaninsa puoleen saadakseen suojaa pahoilta hengiltä, ja vaeltavat soturimystikot, dervissit, kykenevät yliluonnollisiin tekoihin tullessaan yhdeksi Totisen jumalansa kanssa.

Amarnan valtakunta on ikivanha. Sen historia alkaa myyttiseltä ajalta ja sen vanhimpien temppeleiden pylväät ovat seisseet jo kaksituhatta vuotta. Aika näyttää selviääkö Amarna hajaannuksestaan ja ulkoisista uhista vai sortuuko Auringon jumalan maa erämaan hiekkaan.