Seikkailijoiden työnantajana toimi Glendin pormestarinakin tunnettu kauppias Geldberg, joka pestasi uskalikkomme tutkimaan vanhan kokkotornin soveltuvuutta viestilinkiksi Glendin kaupungin ja Geldbergin omistamien kaivosten välille. Kovasti Geldberg lupasi, että rauniot ovat tyhjät.
Seikkailijoiden ensimmäisen vierailun aikana onnistuttiin tutkimaan noitaprinssien rakentaman linnan maanpäälliset osat. Linnaan oli asettunut koko joukko peikkoja, joista ei alkuun tuntunut olevan vastusta sankareillemme. Onni kuitenkin kääntyi, kun rohkeat miehemme etenivät portaita myöten linnan kellariin. Peikkojen komentaja usutti ensin ratsusutensa hahmojen kimppuun, minkä jälkeen alkoi kiivas taistelu peikkoja vastaan kellariin johtavien portaiden edustalla. Soitellen sotaan lähteneet sankarimme saivat maistaa katkeraa kalkkia, kun osumapistemittarit pian näyttivät punaista. Vetäytyminen koettiin todelliseksi vaihtoehdoksi, kun Helberd kuoli ja oikeamielisellä Yrvingellä oli vain yksi (1) osumapiste jäljellä. Pakoon siis!
Onneksi peikot eivät lähteneet takaa-ajoon, joten siipeensä saaneet urhomme pääsivät takaisin Glendiin. Aarteiden ja kokemuksen jaon jälkeen Lothor ja Yrvinge menivät viemään Helberdin kuoleman suruviestiä tämän siskolle Hilmagardille - ja värväsivät hänet osaksi uutta retkikuntaa, jonka päämääränä oli Helberdin ruumiin palauttaminen kunniallisia hautajaisia varten.
Palattuaan linnakkeelle seikkailijamme saivat huomata, että peikot olivat häipyneet ja vieneet aarteensa mukanaan. Linnan alle rakennettujen luolastojen tutkimiselle ei siis näyttänyt olevan esteitä. Tällä kertaa edettiin varovaisemmin: ansoja etsittiin jatkuvasti ja heti Hilmagardin haavoituttua päätettiin odottaa hänen toipumistaan seuraavaan päivään. Taistelukosketukseen jouduttiin (päästiin!) ensin tulikuoriaisten ja pirullisen harmaalietteen kanssa. Samalla sankareille kävi ilmi, että luolasto ilmeisesti oli linnaa vanhempi ja kääpiöiden louhima. Toverukset arvelivat sen aikoinaan toimineen jonkinlaisena velhojen kouluna.
Yhä syvemmälle maan uumeniin kävi ystäviemme tie. Lopulta päädyttiin (ruostehirviön voittamisen jälkeen) hätkähdyttävän suureen luonnonkammioon, johon aavemaista valoaan loivat hohtavat jättiläissienet. Kammiossa oli myös maanalainen virta, jonka rannalla odotti vene ja jonka yli kävi hieno kivisilta. Eteenpäin!
Sienikammion jälkeen tultiin luolaston upeimpiin osiin, joiden koristeaiheissa esiintyi lohikäärmeitä. Häkeltynyt ihailu kuitenkin loppui lyhyeen, kun onnensoturimme joutuivat äkkiä vastatusten julman kalmanaaveen kanssa. Onneksi Hilmagard ja Lothor olivat saaneet haltuunsa maagiset aseet, joilla Yrwingen käännytysyrityksiä vastustanut pirunhaamu saatiin "hengiltä". Taistelussa olisi voinut käydä huonostikin, mutta nyt onni oli myötä.
Wigthin kohtaamisen jälkeen löydettiin paljon aarteita, joista hienoin oli (myöhemmin maagiseksi osoittautunut) kultaiseen lohikäärmejalustaan upotettu musta jalokivipallo. Toverustemme ahneus kuitenkin kostautui, kun he laukaisivat ansan, joka lähetti neljä salaovien takana piileksinyttä luurankoa heidän kimppuunsa. Yrvingen onnistui virtauksen nimeen karkottaa niistä kaksi ja loput kaksi laitettiin nopeasti luujauhoksi. Taistelun jälkeen päätettiin palata takaisin linnan maanpäällisiin osiin.
Sepä ei niin vain käynytkään: peikot olivat palanneet! Seurasi mitä mainioin taistelu sieniluolan sillalla. Hilmagard ja Yrvinge listivät peikkokuntaa sillalla samalla, kun virran takaa turvasta Lothor saattoi yksi kerrallaan varsijousella pudotella viholisia, mm. peikkoje päällikön. Kiivas ja miehekäs kamppailu päätti sankariemme voittoon. Peikot lyötiin, suursusi pakeni ja yksi peikoista jäi jopa vangiksi. Vangin kohtalosta tosin käytiin pientä vääntöä oikeamielisen ja armeliaan Yrvingen ja hänen toveriensa välillä. Lopulta peikko päätettiin luovuttaa seriffille. Peikkotaistelun jälkeen palattiin kotiin Glendiin, jossa aarteet jaettiin ja Lothor sai ylennyksen oppipojasta ruokarosvoksi ja Yrvinge altaripalvelijasta adeptiksi.
Ainakin itselläni oli penteleen hauskaa. Kiitos luolamestarina toimineelle Dilbertille. Nostalgian lisäksi iltaa värittivät äärimmäisen huono huumori (mm. uusi multi-class: puolituishaltia ja vanhojen kultarahojen sulattaminen kultapaloiksi, jotta ne olisivat käypää valuuttaa) ja ihan oikeasti hienot elämykset, kuten sieniluola. DD:n taistelujärjestelemän jouhevuus myös miellytti. Itselleni oli jonkinlainen yllätys, että peli oli kivaa muutenkin kuin camp-tasolla. Loppujen lopuksi kepeässä seikkailemisessa ei ole mitään vikaa! Seikkailu oli hyvä, ja se jätti avoimeksi useita suuntia, joihin kampanjaa voi jatkaa: peikkojen hallussa ollut kirje, mystinen lohikäärmejalokivi, tutkimaton maanalainen joki ja sortunut käytävä.
Kommentit