Toiseen pelikaertaan osallistuivat itseni lisäksi tohtori ja tähtimies. Isukki oli estynyt.

Peli jatkui siitä, mihin oli jääty. Kemar sai Jalalin puhuttua ryöstösuunnitelmansa taakse, ja kaksikko suuntasi illansuussa huvilakaupunkiin Taman Käsipuolen, rikkaan Epyr-kauppiaan talolle. Pian kauppias lähtikin kantotuolissa Silkkihuoneisiin huvittelemaan, jonne myös sankarimmehäntä seurasivat lämmitelläkseen Kemarin vanhaa tuttavuuta. Illan mittaan Jalal-parka sai torjua lähentely-yrityksiä ja väistellä tanssilattialla kobran iskevää päätä. Paikoin dervissimme varmasti koki joutuneensa elämänsä alennustilaan.

Kemar sen sijaan oli elementissään ja onnistui viettelemään pyylevän Tamanin. Kaksikkomme pääsi Tamanin taloon jatkoille, joiden päätteeksi heidän onnistui varastaa valtava musta helmi sammuneelta isännältään. Helmi kätkettiin suorastaan nerokkaalla tavalla, ja rosvomme pääsivät pois Tamanin talosta ilman, että Tamanin kemanistihenkivatija Urumut arvasi mitään. Vielä samana yönä helmi kaupattiin eteenpäin Kalju Hamunille, joka suostui kuittaamaan toverusten vuokrarästit ja 2000 lanttia Kemarin velastakin.

Kaikki näytti olevan kunnossa mutta seuraavana päivänä Jalal joutui torilla Tamanin henkivartijan mielenkiinnon ja sitten hyökkäyksen kohteeksi. Seurasi hieman juoksentelua ja lyhyt taistelu, mutta Jalalin onnistui paeta. Ilmeisesti Taman oli huomannut helmensä kadonneen. Kemar soimasi Jalalia siitä, että tämä ei ollut yrittänyt esittää viatonta vaan oli paljastanut itsensä pakenemalla. Moitteiden jälkeen sankarimme kuitenkin totesivat yksissä tuumin, että olisi parasta häipyä kaupungista vähäksi aikaa.

Onnensoturimme muistivat maan papitar Esiksen tarjouksen. Papitar oli kaivannut saattajia autiomaavaellukselle, jonka määränpää oli Senamatin keidas viiden päivämatkan päässä. Olisikohan tarjous vielä voimassa? Eipä aikaakaan, kun Jalal ja Kemar olivat maan temppelissä neuvottelemassa palkkiosta. Pienen tinkimisen jälkeen nuori papitar suostui maksamaan suojelusta kymmenen lanttia kummallekin, ja sankarimme vannoivat tehtävään liittyvät valat hirvittävän Ergaran patsaan edessä.

Esis ei suostunut lähtemään ennen kuin iltapäivän helle lakkaisi, joten Jalalille ja Kemarille jäi hieman aikaa tapettavaksi. Kemar päätti hyödyntää ajan Jalalin uskonnon ja moraalikäsitysten pilkkaamiseen, mikä sai dervissimme hakeutumaan omiin oloihinsa. Kemar puolestaan meni tavan vuoksi uhraamaan Eralalle. Tällä välin Jala pääsi puheisiin kuvankauniin nuoren noviisin nimeltä Imun kanssa. Herttainen Imun kyseli kiinnostuneena Jalalilta tämän uskosta ja kertoili omastaan. Kuten odottaa saattaa, Kemar ennen pitkää ilmestyi paikalle pilkkakirveineen. Jalalin onneksi lähdön hetki koitti nopeasti.

Saattua lähti matkaan. Papitar Esiksellä oli kantamuksenaan pellavakankaalla peitetty kori, ja muut tavarat kulkivat temppelistä lainatun aasin selässä. Vaellus autiomaan läpi oli raskas. Matkalla sankarimme kuulivat sakaalinen haukkuvan pahanenteisesti ja saivatpa he hieman tutustua bumerangilla metsästäviin maraihinkin.

Vaaralliseksi matka kuitenkin käsi eräällä vesipaikalla, jolla seurue kohtais jouko miehiä, jotka väittivät menettäneensä aasinsa. Kemar tunnisti heti yhden miehistä Hamunin roikaleeksi ja kävi epäluuloiseksi. Keskipäivän tauko kuitenkin päätettiin pitää vesipaikalla. GHeti muiden nukahdettua Hamunin kätyri ehdotti Kemarille Esiksen ryöstämistä ja murhaamista. Kun Kemar kieltäytyi, mies veti tikarinsa ja seurasi taistelu, jossa vastakkain olivat neljä ryöväriä ja Kemar sekä Jalal. Esis pysytteli sivummalla. Kemar käytteli tikariaan pelottavan tehokkaasti, kun taas Jalalilla sotaonni ei ollut aivan yhtä hyvin myötä. Onneksi Esis käytti taikavoimiaan Jalalin parantamiseen ja roistot saatiin lopulta ajettua pakosalle. Roistojen päämies jäi saattomiestemme vangiksi. Pikaisen kuulustelun jälkeen selvisis, että Kalju Hamun oli määrännyt hyökkäyksen Esistä vastaan. Kemar ehdotti rosvon tappamista, mutta Esis tahtoi luovuttaa hänet viranomaisille.

Senamatin keitaalla Esis sitten paljasti korinsa sisällön: palmupuun taimen. Jalal ja Kemar luovuttivat roiston viranomaisille ja saivat palkinnoiksi hienot savilaatoilla koristellut punokset, joilla voisi vaatia palvelusta satraapin virkamiehiltä. Esisken vanhemmilta pojat saivat maittavan aterian. Pian olikin aika palata Padiin. Kun veikkomme ja Esis lähtivät Senamatista, katseli heitä rintaa myöten hiekkaan haudatun roiston lihattomaksi kaluttu pää. Miespolo oli päätynyt aavikkotuhatjalkaisten ateriaksi. Paluumatka sujui kommelluksitta, ja peli lopetettiin siihen, kun kelpo miehemme ja Esis olivat juuri saapumassa Padiin. Tehtävä oli ollut menestys, joskin pakoon päässeet rosvot ehkä kertoisivat tapahtumista myös hamunille...